keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Annoskateus

Meidän taloudessa on suuri ongelma, nimittäin tuskainen annoskateus. Vaikka jokaisella olisi grammalleen saman verran nappulaa omissa kupeissaan on ärinä valtaisa kun pitää syödä tietysti jokaisen samasta kiposta. Siinä jää nämä nöyremmän yksilöt sitten taka-alalle kun rohmut menevät ja vetävät kunnialla suurimman osan ateriasta. Joskus muinoin meillä oli kaikki vapaalla nappulalla, mutta se ei teinien aknssa sopinut kun emme saaneet sitten mitään rytmiä kakkimiseen. Tällöin ei ollut tätä ns. annoskateus ongelmaa. Nyt ruoka-aikaan levitän laajalle alueelle nappulat, syövät edelleen usein ihan vierekkäin mutta tappelua ei synny ja kaikki saavat massunsa täyteen!
Kiilusilmäinen nuoriso
Kun pistin ruoka-ajat ilmeni seuraava ongelma = Sara. Meidän kuningatar, lauman pomo on ollut aina hieman ongelmallinen ruokailun suhteen - se onkin ainut asia mistä huomaa sen olevan pentueen ainokainen. Sara tietää pääsevänsä kipolle kun tahtoo, jos sillä ei ole ruoka-aikaan nälkä ei se syönyt ja muut ehtivät rohmuta neidin ruuat. Lisäksi tuo on nirso, sille ei mikä tahansa kelpaa (mm. pahimpienkin nirsojen koirien ruualle tuo haistatti pitkät).
Brenda ja Brendan kulmakarvat
Koska meillä on nuoret isossa aitauksessa aina osan päivästä, yöt ja kotoa poissa ollessani päätin siirtää Saran ja tietysti samalla Säteen vapaalle ruualle. Se on ainut mikä sopii meitin neidille ja uskokaa huviksenne, kokeilin monia tyylejä jotta Sara söisi ruuat "haluttuun aikaan".
Terhakka Aatuli
Meillä söi myös kaikki samaa ruokaa, toki pennulle omaa. Saralla on ollut pientä hammaskivi ongelmaa, mutta tällähetkellä suussa ei ole sanomista eikä ainutkaan hammas heilu tms. Mutta huh miltä se haisi! Kyselin muutamalta kasvattajalta keksisivätkö he jotain ja lopulta teinien käydessä maitohampaiden poistossa kysäisin eläinlääkäriltä mielipidettä. Hän totesi ruuan olevan epäsopivaa koska hänenkään mielestä hampaissa/ikenissä ei ollut sanomista. Noh, merkki ja ruoka vaihtoon - nyt syödään minun makuun ökykallista herkkävatsaisen ruokaa ja haju on hälventynyt! Nyt saa taas pusukoira pussata!
Mamman komea Duudson
Mutta tosiaan, vaikka meidän vanhukset saavatkin syödä vapaana ruokansa eikä he ole nälkäisiä on Saran annoskateus aivan valtaisa. Nuorison aitaus muuttaa jok'ikinen kerta malliaan kun Sara yrittää kissamaiseen tyyliin onkia itselleen saalista! Otin videopätkääkin siitä koska ei sitä voi muuten oikein kuvailla. Palaamisiin!

3 kommenttia:

  1. Voi hassu pieni Sara!!
    Mun pumimummo oli aikoinaan kans vapaalla ruoalla, silti se meinas syödä liian vähän. Kun taloon tuli pentu, oli pakko siirtyä ruoka-aikoihin. Iitalla meillä on ruoka-ajat ja se on toiminut ihan hyvin.

    Nellin takia jo olisi hankalaa pitää vapaalla ruoalla, kun neiti haluaa monesti syöttää Iitaa ;D Nappula kerrallaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo saa nähdä mitä se sitten on ku meitin tyttö kasvaa ja haluaa ruokkia koissuleita! :D

      Sara on ihan mahdoton ruoka-aikojen suhteen, hemskutin rimprenssa. Kokeilin vaikka ja mitä herkkuja et se söis ruoka-aikaan, eri rytmejä/paikkoja mut ja ei, lauantaimakkaraako mun pitäis sille ruuaks syöttää. Vapaa on siis ainoo mikä toimii mein neitisen kanssa, seku viel laihtuu nii hirmu helposti ni pakko mennä sillä mikä sopii! Kaiken lisäks tuo on sellanen yks nappula sillon ja toinen tällöin... Ja tottakai se nappula haetaan keittiöstä kiposta ja tullaan olkkariin missä teinit on sit aitauksessa mässäämään niiden naaman eteen. Kaamee eukko siis! :D

      Poista
  2. eikä toi on kyllä jo hei taitolaji toi saran touhuilu. On munki koiril annoskateutta vaikka pistää eripuolille keittön ja olkkarin yhdistelmää ne kyräilee toisiaan ja murisee aina ku molemmat sattuu kattomaan samaan aikaan toisiaan on toi kyl ihan käsittämätöntä toi koirien touhju.Alku aikoina niille tuli tappeluita ja kerran jouduttiin käymään eläinlääkärillä ku oli toinen repiny toisen korvaa ja jouduttiin pistämään tikit. Sinäänsä huh koska sen jälkeen ei oon tullu tappeluita ku tietää kumpi on pomo. Mut joutuu ne silti eri huoneisiin pistää syömään iha vaan varmuudeks en haluu enää ikinä sellasta tilannetta.

    VastaaPoista