perjantai 10. toukokuuta 2013

Hurjasti on tapahtunut viime kirjoittelun jälkeen. Niinpaljon etten tiedä mistä aloittaisi ja joudun tsekkaamaan vanhan tekstin että tiedän mitä viimeksi on tullut kerrottua.
Ensimmäisenä tietysti se, että Brendan narttupentu Saaga jäi meille kotiin kasvamaan. Pikkuneiti on aikalailla ilmetty äitinsä, yhtä veikeällä luonteella varustettu ja värityksellään myös hyvin mammansa kaltainen.
Saaga kevään ensimmäisillä aurinkoisilla keleillä terassilla (paremmat kuvat toisella kameralla joita en ole vielä koneelle siirtänyt)
Seuraava asia mitä meillä on muuttunut on että koirat ja me isännän kanssa tehtiin ns vaihtarit. Alkujaan tämä olisi ollut järkevämpi ratkaisu näin, mutta halusin olla mahdollisimman lähellä pikkuneidin huonetta koska muutettuamme tänne tosissaan neitokainen sai oman huoneen. Tämä ratkaisu on noin 100x parem
pi kuin entinen ja koissulitkin tottuivat ratkaisuun erinomaisen nopeasti.
Koissut uudessa huoneessaan.

 Sain jännittää eräs työpäivä erittäin kovasti sillä tätini ja Pirjo matkustivat polvitarkkeihin haukkujen kanssa. Jouduin palata kesken päivää kotiin korkean kuumeen vuoksi ja soittelinkin malttamattomuuttani heti kun olin laskeskellut polvitarkkien olevan ohi. Mitävielä, olivat jo kotimatkalla ja kertoivat että terveitä koiria on! Jarpilla 0/0, Säteellä ja Namilla uusinnassa edelleen 0/0. Myös Pyry oli mukana ja silläkin 0/0, huippua siis! Ilta menikin onnesta soikeana, tosin korkea kuume laski omaa mielialaa mutta silti!
Säde ja Sara
Aloitimme näyttelykauden 27.4 Helsingin messukeskuksen ryhmänäyttelyssä. Sitä ennen kävimme parissa mätsärissä treenaamassa sen kummempaa menestystä saamatta. Itse näyttelyt menivät hyvin, Jarppia edelleen hirvittää vaikka onkin saanut huimasti itseluottamusta kuitenkin itselleen lisää. Tuomari tuntui suorastaan hieman pettyvän kun pikkumies ei liikkunut itselleen edustavasti ja sai EHn tämänvuoksi. Sanoi kuitenkin että ERI olisi tullut jos jännitystä liikkeissä ei olisi ollut. Eli treeniä treeniä! Duudson aloitti kauden hienosti, ERI SA, AVK2 PU4!Ei voi kuin taas ihailla pojan liikkeitä, supermies! Mukana oli pitkän tauon jälkeen myös Pyry joka sai ERI SA ja oli luokkansa toinen, ei hullumpi vuoden aloitus siis lainkaan.
Seuraavat näyttelyt sunnuntaina, niistä lisää mahdollisimman pian. Sinne lähtee pojat ja Sara joka on kerännyt vähän turhankin paljon vyötärönympärystä. Laihdutuskuurilla ollaan, mutta mummuilu tunnetusti tuppaa tuomaan kiloja vyötärölle eikö vain? Naapurikin on huomannut että taitaa nuo Sara ja Säde olla aika prinsessoja - huoh...
Melkein koko poppoo katsomassa isin kanssa telkkaria